Sanna Arppe
Moikka! Olen Sanna Arppe. Olen syntyjäni koiraihminen, sillä vanhempieni sanoin olen lähestulkoon syntynyt pentulaatikkoon ja koirien kanssa olen elänyt aina. Olen ollut onnekas ja saanut taittaa tätä elämää eri rotuisten ja erilaisten koirien sekä eri lajien parissa. Se on ollut tosi opettavaista! Nykyään meillä on perheessä kaksi koiraa: afgaaninvinttikoira Fabio ja kääpiövillakoira Sirpa.
Omien koirien kanssa on tosiaan tullut puuhasteltua kaikenlaista. Tällä hetkellä mieluisimmat lajit ovat näyttelyt ja vinttikoirien rata- ja maastojuoksu. Kaverikoiratoiminta on lisäksi todella mieluisa ja tärkeä osa meidän arkea. Yhdistystoiminta on myös tärkeä harrastus ja olenkin mukana OSKK:n yhdistystoiminnassa eri tavoin sekä toisen rotuni rotujärjestössä. Eniten nautin kuitenkin ihan tavallisesta arjesta, perhe-elämästä ja luonnossa liikkumisesta koiriemme kanssa. Koulutan OSKK:lla pääasiassa näyttelyjuttuja ja vielä enemmän viihdyn niiden järjestäjän roolissa eli houstaamassa meille saapuneita huippukouluttajia. Toisinaan minut saattaa nähdä myös pentukursseilla tai jossakin muussa seuran tapahtumassa järjestäjän roolissa. |
Minulla on opettajan pätevyys ja kouluttajana tärkeimpänä näenkin oivalluttaa hihnan toista päätä eli ihmistä toimimaan paremmassa yhteistyössä koiransa kanssa. Tärkeintä on, että yhdessä oppiminen on mukavaa sekä koirasta, että ihmisestä. Nähdään treeneissä!
© Oriveden Seudun Koirakerho ry